Skip to content

Pirkanmaalle voitto European Business Awards -kilpailussa

Nokian kaupungin bio- ja kiertotalouden ECO3-yritysalueen ja Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n yhteinen kiertotalousmalli on valittu arvostetun European Business Awards 2019 -kilpailun finaaliin. Kiertotalousmalli ylsi yhteiskunta- ja ympäristövastuukategorian Suomen voittajaksi ja on näin yksi maan yhdeksästä edustajasta kilpailun finaalissa, joka järjestetään Varsovassa 3. - 4.12.2019.
Pirkanmaan Jätehuollon toimitusjohtaja Harri Kallio (vas.) ja Nokian kaupungin kehitysyhtiö Verte Oy:n toimitusjohtaja Sakari Ermala esittelevät pirkanmaalaista kiertotalousmallia European Business Awards -kilpailun finaalissa joulukuussa.

European Business Awards -kilpailun ensivaiheessa Suomesta valittiin mukaan 109 yksityistä tai julkista yritystä, joista kilpailun tuomaristo valitsi jatkoon yhdeksän, kukin edustaen eri kategorioita. Yhteensä kilpailuun osallistui yli 2700 yritystä eri puolelta Eurooppaa. Kilpailun tavoitteena on edistää innovatiivisia, eettisiä ja menestyksekkäitä liiketoimintamalleja ja -verkostoja, jotka pystyvät vastaamaan Euroopan laajuisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin.

– ECO3-konsepti jätehuollon ja kiertotalouden teollisten toimintojen sekä tutkimuksen yhdistävänä mallina toteuttaa konkreettisella tavalla myös Suomen tavoitteita kiertotaloudesta. Kiertotalousmallin kansainvälinen menestys vahvistaa Nokian ja Pirkanmaan merkittävää asemaa kiertotaloudessa niin kansallisella tasolla kuin eurooppalaisten kärkimaiden joukossa, kuvailee Nokian kaupungin kehitysyhtiö Verte Oy:n toimitusjohtaja Sakari Ermala.

Pirkanmaan Jätehuolto on toteuttanut kuntavastuullisen jätehuollon toimintamallin, missä yhdistyvät ympäristövastuullinen toiminta, kierrätyksen tehokas edistäminen sekä asiakkaan kannalta houkutteleva ja kustannustehokas palvelu. Olennaista mallissa on kunnan kilpailuttama jätteenkuljetus, materiaalivirtojen ohjaaminen kierrätykseen ja kierrätykseen kelpaamattomien materiaalivirtojen korkeatasoinen käsittelyinfrastruktuuri.

– Pirkanmaan Jätehuollon ja Verten hallitukset ovat hienolla tavalla linjanneet julkista palvelutoimintaa kehittävän ja uutta yritystoimintaa mahdollistavan kokonaisuuden rakentumisen, toteaa Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja Harri Kallio.

Nokian kaupungin ECO3 perustuu kuntarajat ylittävään yhteistyöhön julkisen sektorin, yritysten ja tutkimuslaitosten välillä. Tämä mahdollistaa alueelle sijoittuvien bio- ja kiertotalouden yritysten uusien liiketoimintojen ja innovaatioiden kehittämisen sekä lisäarvon muodostumisen yritysten välillä. ECO3-alueelle valmistuu mm. Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n biolaitos vuonna 2020.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Sakari Ermala, Verte Oy, puh. 050 583 4233
toimitusjohtaja Harri Kallio, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, puh. 040 842 2600

Nokian kaupunki
Nokia on kasvava, noin 33 500 asukkaan kaupunki Pirkanmaalla, vetovoimaisella Tampereen kaupunkiseudulla. Kaunis luonto, hyvät palvelut ja keskeinen sijainti tarjoavat erinomaiset edellytykset asumiselle. Nokialla toimii yli 1700 yritystä ja kaupungilla on monipuolinen elinkeinorakenne sekä vahva teollisuusperimä. Täällä syntyy uutta. www.nokiankaupunki.fi

ECO3-yritysalue
ECO3-yritysalueelle on rakentumassa teollisen mittakaavan uudenlainen ja monialainen bio- ja kiertotalouden liiketoiminta-alue. ECO3 sijaitsee Kolmenkulman alueella Nokialla. Kansallisesti merkittävä osaamiskeskittymä toimii samalla demonstraatio- ja pilottiympäristönä, jota Nokian kaupunki ja Nokian kaupungin kehitysyhtiö Verte Oy kehittää yhteistyössä yritysten sekä korkeakoulujen kanssa. www.eco3.fi

Pirkanmaan Jätehuolto Oy – Ympäristölle paras!
Pirkanmaan Jätehuolto on 17 kunnan, 444 000 asukkaan ja ympäristön oma yhtiö. Palveluverkostoon kuuluvat kilpailutettu jätteenkuljetus, kierrätyspisteet, jäteasemat ja jätekeskukset. Verkostoa täydentävät muun muassa Repe&Romu keräyskierros, jätehuollon palveluneuvonta ja ympäristökasvatustyö. www.pjhoy.fi

 

European Business Awards 2019 -kilpailun National Winner -tunnus, joka on myönnetty kilpailun kansallisille voittajille.
Kantri ry:n myöntämällä Leader-rahoituksella voidaan tukea mm. yritysten perustamista, kehittämistä ja investointeja, kylien elinvoimaisuutta, harrastusmahdollisuuksia ja kansainvälistä toimintaa.  Leader Kantrin henkilöstö on tavattavissa Nokian Taidetalolla ke 7.5 klo 10-15. Tule kysymään hanke- tai yritystuista!
11.4.2025
Visit Nokian uusi verkkosivusto julkaistaan huhti/toukokuussa 2025, ja jatkossa kaikki sivustolla näkyvät kohteet haetaan suoraan Visit Finlandin DataHubista. Jotta yrityksesi näkyy Visit Nokian verkkosivuilla, tietosi on lisättävä DataHubiin. Mikäli yrityksesi/yhdistyksesi tuotteita ei ole lisätty Datahubiin, ne eivät näy Visit Nokian verkkosivuilla jatkossa lainkaan. Lisää tuotteesi 15.4.2025 mennessä!
27.3.2025
Bisneslounas on suunnattu yrittäjille, yritysten edustajille, yrittäjähenkisille tai yritystoimintaa suunnitteleville, niin nokialaisille kuin lähipaikkakuntien edustajille. Ideana on vaihtaa ideoita ja kuulumisia niin tuttujen kuin tuntemattomien kanssa. Bisnesasioista tai niiden vierestä. Seuraava bisneslounas on torstaina 10.4. klo 12 Food & Cafe Fridassa.
21.3.2025
Onko sinulla ravintola- tai kahvilatoimintaa Nokialla? Nyt on aika ilmoittautua kesän 2025 Taste of Nokia -ravintolafestivaaliin! Kyse on ruoka- ja juomatapahtumasta, joka tarjoaa paikallisille ravintoloille ja kahviloille mahdollisuuden markkinoida omia erikoisuuksiaan asiakkaille pienten maisteluannoksien muodossa. Tapahtuma järjestetään kolmepäiväisenä pe 27.6. - su 29.6.2025.
14.3.2025