Skip to content

Yrittäjien yhteisölliset tilat Taidetalolle

Nokian kaupunki on vuokrannut Taidetalon yläkerran Nokian Yrittäjät ry:lle yhteisöllistä toimintaa varten. Kyseessä on siis muutakin kuin Nokian Yrittäjien uusi toimisto. Tilat mahdollistavat kohtaamisia, verkostoitumista ja työntekoa, niin yrittäjille, kuin myös eri yritysten, yhdistysten, kaupungin ja oppilaitosten edustajille.

Taidetalolla tapahtuu

Nokian Yrittäjillä on riittänyt muuttotouhua tänä kesänä. Muuttoapua on ostettu paikalliselta nuorten yritykseltä Talkoopojilta, mutta myös hallitusväki on ollut hienosti mukana Taidetalon kuntoon laittamisessa.

”Taidetalon yläkerran yleiset tilat ovat nyt valmiiksi sisustettu yhdistyksemme tarpeisiin. Taidetalon tarkoitus on olla viihtyisä kohtaamispaikka, jossa järjestämme eri tilaisuuksia, kuten aamukahveja ja rennompia illanviettoja, niin jäsenyrittäjillemme kuin kaikille muillekin yrittäjyydestä kiinnostuneille”, kertoo Nokian Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Päivi Koskinen.

Toiminta Yrittäjien uusissa tiloissa on jo lähtenyt käyntiin. Taidetalolla on ollut jo mm. ulkomaalaistaustaisille yrittäjille suunnattu tapaaminen sekä Nokian Yrittäjät ry:n hallituksen kokous.

”Jatkossa kuulemme mielellämme toiveita, mitä tapahtumia ja tilaisuuksia tiloissa voisimme järjestää. Aloitamme syksyn aamukahveilla, joihin otamme mukaan aina eri asiantuntijapuheenvuoroja. Meihin voi olla yhteydessä, mikäli juolahtaa mieleen aiheita, joista voisi olla hyötyä yrittäjille”, Koskinen vinkkaa.

Yhteisöllinen työtila

Taidetalon yläkerrassa avautuu myös kolmen työhuoneen toimistokokonaisuus, josta voi vuokrata pöytäpaikan tai työhuoneen päiväksi, viikoksi tai vaikka pidemmäksikin aikaa.

”Niin yrittäjäyhdistys kuin me kaupungin elinkeinopalveluissa saamme ajoittain tiedusteluja pienistä toimitiloista ja pöytäpaikoista. Hienoa, että jatkossa voimme tarjota tätä mahdollisuutta kätevästi Yrittäjien tiloista Taidetalolta lyhemmäksikin aikaa”, iloitsee Nokian kaupungin yrityskoordinaattori Tiina Rinne-Järvensivu.

Suomessa yhteisöllisten työtilojen määrä on lisääntynyt viime vuosina, eikä kyseessä ole enää vain isojen kaupunkien ilmiö. Verkostojen merkitys korostuu, ja harva tietotyötä tekevä yrittäjä haluaa tehdä työtä kokonaan yksin.

”Yhteisöllisten työtilojen myötä pääsee kokemaan työpaikan yhteisöllisyyden. Myös kaupungin elinkeinopalvelut varaa Taidetalolta yhden työhuoneen, joten lupaan että myös meitä kaupungin edustajia tapaa Taidetalolla työnteon ja tilaisuuksien merkeissä”, lisää Rinne-Järvensivu.

Nokian Yrittäjät ry tiedottaa yhteisöllisestä työtilasta lisää, kun työhuoneet saadaan kalustettua ja varausjärjestelmä aukeaa. Työtilaa voivat käyttää niin yrittäjät, yritysten työntekijät kuin muut satunnaista työtilaa tarvitsevat.

Paikka: Taidetalo, Souranderintie 7, Nokia

Lisätietoja

Päivi Koskinen, puheenjohtaja, Nokian Yrittäjät ry, p. 050 555 5807, paivi@sankaritarina.fi

Tule mukaan bisneslounaalle to 23.10. klo 12 Indian Kitchen -ravintolaan. Nokian bisneslounaat on suunnattu yrittäjille, yritysten edustajille, yrittäjähenkisille sekä yritystoimintaa suunnitteleville – niin nokialaisille kuin lähialueiden toimijoille. Lounaan aikana vaihdetaan ajatuksia rennosti bisnesasioista tai niiden vierestä.
2.10.2025
Onko sinulla tuotteita tai palveluja, joita voisit tulla myymään joulumyyjäisiin tai -tapahtumiin? Tänne uutiseen päivittyvät Nokialla järjestettävät joulutapahtumat, joihin voi varata oman myyntipaikan!
29.9.2025
Tervetuloa Nokian, Ylöjärven ja Pirkkalan yhteiseen työelämätapahtumaan, jossa saat vinkkejä nuoren sukupolven johtamiseen, tiimien valmentamiseen ja kuulet tarinoita yrittäjyyden iloista ja haasteista. Tapahtuma järjestetään tällä kertaa Pirkkalassa ja keynotepuhujana on innostava Emma Kimiläinen.
28.9.2025
Oletko kiinnostunut kaupungin kehityshankkeista? Millaisia mahdollisuuksia Nokian Kartanonranta tarjoaa yrityksille? Tule mukaan yrityksille suunnattuun ajankohtaisinfoon 12.11. klo 14 ja vaikuta kaupungin tulevaisuuteen!
26.9.2025