Skip to content

Doofor - kallioiden poraamisen kärkitekijä

Hydraulisia porakoneita valmistavan Dooforin toimitusjohtajaa Kalle Kuusentoa ei juuri tarvitse yllyttää kehumaan kotipaikkaansa Nokiaa.

– Tämä on oikea kaupunki, vaikka onkin asukasluvultaan melko pieni. Nokialla on historiaa, ja kaupungissa näkyvät ajan mielenkiintoiset kerrostumat, Kuusento toteaa.

Kuusennon isän Jaakon vuonna 1987 perustama Doofor ei ole nähnyt syytä lähteä Nokialta minnekään sen jälkeen, kun yritys muutti sinne vuonna 2005. Kaupungin pitkän teollisen historian myötä paikkakunnalle on keskittynyt paljon yrityksille tärkeää osaamista, resursseja ja yhteyksiä.

– Nokialla on tontteja saatavilla monen kokoisille yrityksille, ja esimerkiksi IT-palveluiden saatavuus on täällä aivan eri tasolla kuin muissa vastaavan kokoisissa kaupungeissa. Kaikki on myös helposti saavutettavissa. Tampereen keskustaan on vartin matka, ja valtatiet sekä lentokentän läheisyys mahdollistavat sekä pikarahdin että nopean matkustamisen vähän kauemmaksikin.

Dooforin toimitusjohtaja Kalle Kuusento seisoo yrityksen tuotantotiloissa ja nojaa valmisteilla olevaan poraan.

Dooforin toimitusjohtaja Kalle Kuusento on toisen polven yrittäjä.

Ylivoima alkaa alihankinnasta

Vaikka Tampere-Pirkkalan lentoasema on lähellä, Dooforin kulunutta vuotta on melkein kaikkien muiden yritysten tapaan leimannut työmatkojen raju väheneminen korona-epidemian myötä. Kuusento ei näe sitä kuitenkaan pelkästään huonona asiana.

– Asiakkaamme ovat samassa tilanteessa, ja olemme yhdessä opetelleet etäyhteyksien käyttämistä neuvotteluissa. Tulevaisuudessa etäkokoukset ovat varmasti entistä suositumpi vaihtoehto matkustamiselle, kun niihin on nyt totuttu, Kuusento kertoo.

Etäpalaverit ovat myös tuoneet kaukaisten asiakkaiden kasvoja eri tavalla tutuiksi, kun videoyhteydet ovat osin korvanneet myös puhelut ja sähköpostit.

– Onhan se ollut hauskaa nähdä ensimmäistä kertaa esimerkiksi australialaisia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa on aikaisemmin vain puhunut puhelimessa.

Asiakkaiden kaukainen sijainti kertoo siitä, että Dooforin toiminta on todella kansainvälistä. Yritys toimittaa poria joka puolelle maailmaa, yli 40 maahan, ja noin 95 prosenttia sen tuotteista menee vientiin. Korona ei ole päässyt vaikuttamaan liiketoiminnan kokonaistulokseen, ainoastaan esimerkiksi Venäjän- ja Etelä-Amerikan-markkinoihin.

– Suuntamme yrityksenä on kasvava, ja olemme hakeneet erityisesti uusia asiakkaita jo tutuilta markkina-alueilta. Investoimme koko ajan uusiin työntekijöihin sekä tuotekehitykseen.

Dooforin sijainti Nokialla on myös auttanut sitä saavuttamaan lujan markkina-asemansa toimivien alihankintaketjujen ansiosta.

– Koneemme ovat moderneja sekä tehokkaita, ja ne ovat yhteensopivia melkein minkä tahansa porauslaitteen kanssa. Viimeisimmän teknologian lisäksi tuotannoltamme vaaditaan äärimmäistä tarkkuutta, jollaiseen kuka tahansa valmistaja ei pysty, Kuusento sanoo.

– Kun porakoneen iskumäntä iskee lähes sata kertaa sekunnissa, asettaa se osien tarkkuudelle millimetrin sadasosisssa liikkuvat vaatimukset. Silloin komponenttien pitää olla huippulaadukkaita. Pirkanmaalla on paljon hyviä konepajoja, jotka toimivat meille vaatimusten mukaisten komponenttien alihankkijoina.

Asentaja kokoonpanee poraa Dooforin tuotantotiloissa.

Palkitusti kestävää menestystä

Dooforin työntekijöistä noin puolet asuu Nokialla. Kuusento kiitteleekin kaupunkia siitä, että uusasuntotuotanto on aktiivista, mikä auttaa erityisesti perheellisten työntekijöiden rekrytoinnissa.

– Itse haluan yritystoiminnalla tuottaa positiivisia ulkoisvaikutuksia, en pelkästään asiakkaille vaan koko yhteiskunnalle. Nokialla puolestaan on hienoa, että omalla yrittämisellä kokee olevan merkitystä. Täällä ymmärretään, mistä kasvu tulee. On hyvä pienen kaupungin yhdessä tekemisen fiilis.

Dooforin toiminnassa yhteiskuntavastuu näkyy myös ympäristön huomioimisessa. Itse porakoneet ovat noin 97-prosenttisesti kierrätettävissä materiaaleiltaan. Poralaitteissa, joihin porakoneet asennetaan, pyritään jatkuvasti energian säästämiseen. Siksi Dooforin porakoneissakin energiataloudellisuus on suuressa roolissa.

– Tehtaallamme olemme jo pitkään ottaneet huomioon jätteiden minimoimisen, ja tuotantomme on kaiken kaikkiaan puhdasta, Kuusento jatkaa.

Dooforin henkilökuntaa rivissä yrityksen varastorakennuksessa.

Viime vuonna Doofor ansaitsi Kauppalehden kestomenestyjä-sertifikaatin, jonka saa viisi vuotta peräkkäin vertaisiaan paremmin menestynyt yritys. Kestomenestyjän tittelin takaa löytyy niin osaava johto, omistautunut henkilökunta kuin prosessit ja asiakasymmärryskin. Dooforin kohdalla listalle voinee lisätä myös sijainnin.

– Nokialla on hienoa, että kaupungille voi soittaa, ja sieltä vastataan. Täällä yrittäjiltä kysytään mielipidettä, ja meidän ajatuksemme otetaan huomioon.

Kaksi Dooforin asentajaa kokoamassa poria yrityksen tuotantotiloissa.

Doofor Oy

  • Hydraulisten kallioporakoneiden valmistaja, joka tarjoaa asiakkailleen myös vara- ja lisäosia sekä huoltoa
  • Kansainvälisesti toimiva yritys on perustettu Tampereella vuonna 1987, toiminut Nokialla vuodesta 2005
  • Liikevaihto vuonna 2020 noin 2,9 miljoonaa euroa

Lisätietoa:
www.doofor.com

Julkaistu 16.2.2021.