Skip to content

Ranskalaista keittotaitoa nokialaisessa miljöössä

Yli satavuotias Villa Silva Nokian keskustan kupeessa heräsi alkuvuodesta eloon aivan uudella tavalla, kun ravintoloitsija Otso Mikkonen avasi vanhaan huvilaan ravintolan. Rakennuksen nimeä kantava ravintola luottaa lähituottajien raaka-aineisiin, ranskalaisen keittiön perinteisiin ja rentoon meininkiin.

Ravintoloitsija Otso Mikkonen avasi yhtiökumppaneidensa kanssa upean ravintolan entiseen tehtaanjohtajan huvilaan.

Kun Otso Mikkonen yhtiökumppaneineen alkoi etsiä ravintolatilaa Nokialta, mitään niin isoa kuin Villa Silva ei hänellä ollut mielessä.

– Yrityksemme on kohtalaisen pieni, ja suunnitelmissa oli alun perin pienempi ravintolakokonaisuus. Kun olin Nokian kaupungin elinkeinopalveluihin yhteydessä, ehdotin muun muassa, että ravintolatiloja suunniteltaisiin valmiiksi uusien kerrostalojen kivijalkaan, Mikkonen kertoo.

– Täysin pyytämättä ja yllättäen sieltä kuitenkin tarjottiin tätä upeaa mutta melko isoa vanhaa rakennusta. Näimme siinä paljon potentiaalia, ja viimeistään kun kävin tutustumassa taloon viime keväänä ja näin kukkaan puhkeavan puutarhan, tajusin ettei tähän voi olla lähtemättä mukaan.

Puutarhaan on kesäksi nousemassa terassi, josta Mikkosen mukaan on tulossa niin hieno, ettei Pirkanmaalla ole montaa vastaavaa.

– Tärkein lähtökohta oli löytää ravintolalle uniikki miljöö, ja tämä totisesti on sellainen.

Pihviä, taimenta ja focacciaa

Vaikka Villa Silva on Mikkosen ensimmäinen ravintola Nokialla, hänellä on kokemusta eri ravintoloiden pyörittämisestä Pirkanmaalla 2000-luvun alkuvuosista asti. Tamperelaisille etenkin ovat tuttuja Gastropub-ketjun Soho ja Kahdet Kasvot sekä Hämeenpuiston viihtyisä kesäravintola Rillinki. Niiden lisäksi Mikkonen omistaa italialaistyylisen Trattoria Pazzin Kangasalla.

– Tamperetta ympäröivissä kaupungeissa on paljon asukkaita, mutta vähän ravintoloita. Nokiallakin oli selkeästi tilausta Villa Silvan tyyppiselle paikalle, ja tavoitteenamme on olla paikallisten ravintoloiden kärkipäässä, Otso Mikkonen sanoo.

Villa Silvan ruoka nojaa kahteen perusasiaan: lähituottajilta hankittaviin, paikallisiin raaka-aineisiin ja ranskalaisen keittiön perinteeseen. Ranskalaiseen keittiöön perehtyneen keittiömestarin Janne Hyvärisen suunnittelemalta listalta löytyy niin pihviä kuin taimenta sekä talon varsinaista erikoisuutta, paikan päällä juureen leivottua focaccia-leipää, jota tarjoillaan erilaisten täytteiden kanssa.

Talon yläkerrasta puolestaan löytyy kabinetti-, sauna- ja juhlatiloja, jotka ovat olleet jo nokialaisten ahkerassa käytössä.

– Täällä on ollut selvästi kaipuuta tällaisille tiloille, ja yläkerrassa on järjestetty kaikenlaista luokkakokouksista yrityspalavereihin. Yläkerran vuokraaminen on ollut meille myös liiketoiminnan kannalta tärkeää, sillä se on avittanut muuten melko rauhallisia arki-iltoja, Mikkonen sanoo.

– Tarjoilemme arkisin myös lounasta, joka ei taas ole taloudellisesti niin iso juttu, mutta ideologisesti se on. Meistä on tärkeää, että talo on mahdollisimman usein auki ihmisille ja täällä on elämää.

Vanhaa taloa kunnioittaen

Vuonna 1912 valmistunut Villa Silva rakennettiin alun perin tehtaanjohtajan huvilaksi, ja vuosien varrella talossa on ollut muun muassa SOK:n vanhan myllyn ja muun henkilökunnan asuntoja. Erilaista ravintolatoimintaa huvilassa on ollut 1990-luvulta asti.

– Jotkut vanhemmat nokialaiset muistavat vierailleensa talossa esimerkiksi juhlissa, toiset taas kertovat katselleensa sitä ulkoapäin vuosikymmenten ajan ja vasta meidän ravintolamme myötä uskaltautuneensa sisälle, Otso Mikkonen kertoo.

Talo ympäristöineen on haluttu pitää mahdollisimman pitkälti alkuperäisessä asussa. Ravintolan seiniä koristavat kuvat vanhasta Nokiasta, ja paikallishistoria on Villa Silvassa vahvasti läsnä.

– Emme halunneet laittaa tullessamme kaikkea sileäksi. Vanhaa rakennusta pitää kunnioittaa, Mikkonen toteaa.

Ravintolan ensimmäisten kuukausien perusteella konsepti kaikkineen on tuntunut toimivan, ja ravintola kiinnostaa nokialaisia.

– Tärkein tehtävä on saada asiakkaat vierailemaan aina uudestaan ja uudestaan.

Keittiömestari Janne Hyvärinen (vas.), ravintoloitsija Otso Mikkonen ja ravintolapäällikkö Vilma Venekoski luotsaavat uutta ravintolaa.

Eläväisen kaupungin ravintola

Kesän ja terassisesongin lisäksi Otso Mikkonen ja Villa Silvan muu väki odottavat jännityksellä loppuvuoden pikkujoulukautta, johon mennessä Mikkosen mukaan homman pitää olla henklilökunnalla täydellisesti hanskassa.

– Elämme vielä ravintolan ja asiakkaiden kuherruskuukautta, ja kesä tulee varmasti olemaan opettavainen sen suhteen, minkälaiseksi toiminta muodostuu, Mikkonen sanoo.

Mikkonen on havainnut Nokian olevan eläväinen kaupunki, jossa paitsi tapahtuu paljon, myös tiedotetaan tapahtumista aktiivisesti.

– Esimerkiksi Taste of Nokia ja Nokian Vanhat talot ovat hienoja tapahtumia, ja sen huomaa miten suuri paikallisten kiinnostus on niitä kohtaan. Yrittäjälle on ilahduttavaa, että kaupungille päin ei tarvitse soitella ja kysyä, vaan kaupungin edustajat lähestyvät meitä koko ajan. Visit Nokian ja Business Nokian aktiivisuutta täytyy kiittää.

Mahdollisuus saapua tutustumaan Villa Silvaan lähijunalla on herättänyt erityistä kiinnostusta tamperelaisissa, sillä Nokian rautatieasema on ravintolasta kävelymatkan päässä. Mikkonen on saanut paljon yhteydenottoja, joissa luvataan saapua terassille Tampereelta junalla.

– Kaikki ovat tänne tervetulleita, vaikka Rovaniemeltä asti! Tärkeintä meille on kuitenkin, että Villa Silva on nokialainen ravintola nokialaisille.

Teksti: Ville Aalto, Creative Crue
Kuvat: Olli-Pekka Latvala

Ravintola Villa Silva

  • Helmikuussa 2023 avattu ravintola luottaa skandinaavisiin lähituotteisiin ja ammentaa ranskalaisesta keittiötaidosta.
  • Rakennus on entinen Elektrometallurgiska ab:n paikallisjohtajan Alfons Alftanin edustushuvila, joka on aiemmin toiminut juhla- ja kokouspaikkana.
  • Ravintolassa leivotaan joka päivä omaa, juureen tehtyä focaccia-leipää, myös gluteenittomana.
  • Kabinetti- ja juhlatilat soveltuvat alle kymmenen hengen tilaisuuksiin tai yhdistettyinä yli viidenkymmenen hengen kokouksiin tai juhliin.
  • Auki joka päivä, lounasta tarjoillaan arkisin klo 11–14.

Lisätietoa: villasilva.fi

Julkaistu: 7.6.2023.